Hyppää pääsisältöön

Neljä uniikkia yösijaa saariston syleilyssä

Ilta-auringon säteet heijastuvat veden pinnasta saaristossa. Rannalla kasvaa kaislikkoa.
Photo: @jennifernuutil

Tavanomaisessa hotellihuoneessa kyllä yöpyy mukavasti, mutta voisiko majoitukseen liittyä muutakin kuin vain pehmeä sänky, muhkeat pyyhkeet ja pieni vedenkeitin teelajitelman kera? Miltä kuulostaisi upeat merimaisemat, yöpyminen hiljaisen metsän siimeksessä tai lasikaton alla tähtiä ihaillen? Jos haluat lisätä yöpymiseesi ripauksen eksotiikkaa, merkitse nämä kohteet kartallesi.

Ruissalon Kylpylä

Ruissalon Kylpylä on majoittanut matkailijoita jo useiden vuosikymmenien ajan Ruissalon saarella, mutta uusinta uutta edustavat sen Tentsile-puumajoitteet. Kyseessä on ikään kuin puumajan ja teltan yhdistelmä, eli puiden väliin, noin metrin korkeudelle pingotettu majoitus. Läpinäkyvä kangas suojaa tuulelta ja hyönteisiltä, mutta ei estä upeiden maisemien tai tähtitaivaan ihailua sisäpuolelta. Ja teltassa makoilu on varsin mukavaa, ei enää käpyjä selän alla! Ei kuitenkaan huolta, jos erätaidot ovat ruosteessa tai varusteet puuttuvat. Makuupussit, tyynyt ja alustat kuuluvat majoitukseen, ja kylpylän palvelut ovat aivan nurkan takana. Saunaan ja uimaan on lyhyt matka, ja upean elämyksen kruunaa runsas hotelliaamiainen. 

Henkilö katsoo auringonlaskua Ruissalon Kylpylän tentsile-majoitteessa makoillen.
Tentsile-puumajoitteet on suunniteltu siten, etteivät ne vahingoita puuta millään tavoin. Valokuva: Ruissalon Kylpylä.

Tackork Gård & Marina

Jos innostuit Ruissalon Kylpylän tentsile-majoituksesta, niin Tackork Gård & Marinassa pääset jatkamaan puiden välissä loikoilua. Jos taas kaipaat jo katon alle nukkumaan, mutta et haluaisi luopua upeista maisemista, niin majoitu Tackorkin tunnelmallisissa tähtimökeissä. Näissä pyöreissä mökeissä on lasikatto, joka antaa mahdollisuuden ihailla kaunista tähtitaivasta mukavasti sängyssä loikoillen. Hyvin varustellut mökit sijaitsevat tilan reunalla aivan omassa rauhassaan, joten ne sopivat täydellisesti vaikkapa romanttisen viikonlopun viettoon. Muista myös piipahtaa Tackorkin ravintolassa, joka on tunnettu puhtaista ja aidoista mauista sekä riistaliha-annoksista ja monipuolisesta saaristolaisbrunssista. 

Tackorkin tähtimökki sisältä. Lasikaton alla on parisänky ja vieressä vaalea vuodesohva.
Jos maltat lähteä tähtimökin huomasta, voit vuokrata kajakin tai talvella lumikengät ja lähteä tutkimaan lähiympäristöä. Valokuva: Tackork Gård & Marina.

Lootholma

Lootholma on erittäin suosittu kohde myös paikallisten keskuudessa eikä ihme. Lootholma tarjoaa unohtumattomia matkailuelämyksiä meren rannalla puhtaan luonnon keskellä. Yöpyjille on tarjolla monenlaista majoitusta, kuten esimerkiksi ekologisia mökkejä, joiden ruohokatot sulautuvat maisemaan, tai luksusmökkejä, joista löytyy merinäköala, isot terassit ja höyryävät paljut. Jos kaipaat vielä eksoottisempaa majoitusta, niin valintasi on ehdottomasti jurtta, luksustelttailua parhaimmillaan. Valkean jurtan sisustaa koristaa puinen ristikehikko, joka toimii teltan tukirankana. Lisäksi jurtasta löytyy jääkaappi ja lämmitys, mukava parisänky sekä vuodesohva. Oven edustalla on oma terassi, jossa voi nautiskella kesäpäivistä ja upeasta merimaisemasta. Vaikka jurtassa ei ole omaa kylpyhuonetta, leirintäalueen siistit WC- ja suihkutilat ovat käytettävissä ympäri vuorokauden ja sauna lämpiää aamuin illoin.

Valkoisia jurttia iltahämärässä Lootholmassa.
Lootholman upeat jurtat löytyvät Kustavista, noin 70 kilometrin päässä Turusta. Valokuva: Lootholma

Storfinnhova Gård

Kiehtova Storfinnhova Gård sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Turusta ja on kyllä matkan arvoinen. Tämä elämyskeskus on tunnettu maanalaisesta savusaunasta, mutta sen vetonaula on ehdottomasti taianomainen metsäkylä. Lähimetsän mäntyihin, reilun parin metrin korkeuteen on nimittäin rakennettu viisi pientä kuusikulmaista puumajaa. Yöpuulle ei kuitenkaan onneksi tarvitse kiivetä oravan lailla runkoa pitkin, vaan jokaisen majan edustalla on tukevat puutikkaat. Eikä majassa tarvitse palella, sillä niiden erinomainen eristys ja lattialämmitys takaavat mukavat oltavat viileämmälläkin kelillä. Puumaja-majoitus sopii täydellisesti seikkailumielisille ja luonnonläheisyyttä kaipaaville. Tule ja koe metsäkylän uniikki tunnelma.

Kolme metsäkylän kuusikulmaista puumajaa metsässä Storfinnhovassa.
Elämyksellinen metsäkylä on lähellä Storfinnhova Gårdin maanalaista savusaunaa. Seuraa Facebook-sivuilta, milloin saunassa on yleisiä vuoroja. Valokuva: Tomi Parkkonen/Visit Kemiönsaari